top of page

Kaakkilan talli on kymmeniä vuosia vanha, vuosituhannen vaihteessa entisöity navettarakennus tallipihan reunalla. Sen punainen maali ja valkeat ikkunanpielet ovat kulkeneet alusta asti mukana, aina uusien kerrosten voimin. 

Karsinat ovat kriteereiden mukaisia ja rakennus on kaikinpuolin turvallinen ja hyvä hevosten asuttaa. Karsinoissa liukuovet ja kalterit, vedet tulevat automaatteihin ja pohjana käytetään puruja. Jokaisen karsinan edessä on myös naula riimulle, ja tänä kesänä lisätyt loimitangot. Hevosen saa hoidon ajaksi kiinni myös käytävälle. Varustehuoneen ja taukotilan yhdistelmä on suurikokoinen huone jääkaappeineen, helloineen ja sohvineen. Muutama vuosi sitten vesiautomaattien asennuksen yhteydessä saatiin huoneeseen myös suihku, joka löytyy wc:stä. Jokaiselle omistajalle ja hevoselle on omat kaappinsa ja telineensä.

Tallin hevoset ulkoilevat mahdollisuuksien mukaan suurimman osan päivästä, ja pääosin ne viettävätkin tarhassa aikaansa aamusta alkuiltaan saakka. Ulkoilua varten Kaakkilan pihalta löytyy kaksi suurikokoista, sähköpaimenilla ja laudoilla aidattua tarhaa. Tarhoissa on paikoittain vaihteleva pohja, ja osittain ruohokenttää olevat ulkoilualueet yltävät myös hieman metsän puolelle - hevosten onkin nähty viettävän aikaa paljon tuuheiden mäntyjen alla ja ruokailevan lehtipuiden roikkuvien oksien tarjoiluja. 

Vajaan kilometrin päässä Kaakkilasta, kotitien varrella, on naapurin Majurisen laidunmaat, joita vuokraamme kesäisin hevostemme käyttöön. Hevoset laiduntavat suurinpiirtein toukokuun lopusta elokuuhun saakka.

Hevosten liikutus tapahtuu pääosin hiekkapohjaisella kentällä, joka muista aidatuista alueista poiketen on ympäröity pelkästään sähkölangalla. Kenttä on ympärivuotisessa käytössä, ja suurimmaksi osaksi ratsastus onkin mahdollista hoitaa sillä - huonoimmilla säillä voi saman kylän ratsastuskoululta vuokrata maneesia tunnin vuoroissa. Valaistulla kentällä on mahdollisuudet harrastaa niin esteitä kuin kouluakin, ja pihapiirin varastorakennuksessa on säilössä muutama vuosi sitten täysin uusittu estekalusto. Tarvittaessa myös kentälle voidaan tarhata hevosia.

Tallin lähimaastot ovat äärettömän kauniit ja todella hyvät 

tarkoitukseensa; niin hartaaseen ja rentouttavaan metsäretkeen kuin hurjempaankin laukkapyrähtelyyn. Lähistöllä on niin metsäreittejä kuin leveämpiä hiekkateitäkin ratsastusluvilla.

bottom of page