"Hei täällä ujo hattara, yksi tuhannesta, olen reipas ja liikunnallinen ja kaipaan jotain pysyvää"

Se on hiinä ja hiinä voidaanko sanoa, että Hattaramorsian on nimensä mukainen, siis vaaleanpunainen päiväuni, pehmeä kuin hattara ja nöyrä kuin nuori morsian. Tamma vastaa eri luonteenpiirteistä ehkä niitä ääripäitä, ja on perinyt niin isältään kuin äidiltäänkin ominaisuuksia, jotka hankaloittavat tai helpottavat elämäämme nyt. Loput niistä piirteistä onkin aivan tuulesta tempaistuja, ainoastaan Ken tietää mistä joku ylempi taho on päättänyt muovata meille juuri tällaisen hevoslapsosen.

 

Aloitetaan kolmella K:lla; kukat, kuivatut leivät ja koivunlehdet. Meidän neitosemme on todella kova syömään, syöppö ja aina ryöstämässä vihreälle tai käytävällä olevalle kaurasankolle. Voikukat ja kuivattu leipä on kuitenkin Prinsessan lempiherkkua - kesäisin se ahtaisi itsensä mielellään täyteen keltaisia kukkasia ja varmasti joka ilta rukoilee ruokamömmöönsä muutamaa ylimääräistä leivänpalasta. Kesäisin on myös huomattu, että eritoten koivunlehdet vievät neidin sydämmen niiden puhjetessa.

 

Tamma rakastaa hevoskavereitaan eikä pärjääkkään kovin hyvin esimerkiksi yksin tarhassa - se kiljuu kavereiden perään jos edes viereisessä aitauksessa ei ole ketään, ja onpa tuo kerran tullut heikosti pystytettyjen sähköpaimentenkin läpi. Hattaramorsian on omiaan ulkoillessaan energisen bestiksensä kanssa, ja jos sattuu kamera mukaan aidalle, saa tallennettua mitä ikimuistoisimpia pukkiloikkia ja laukkakurveja. Neiti tuntuu kovinkin energiseltä aina, ja siitä saamme varmastikkin kiittää tai syyttää duraselpupu -vanhempia. Emä ainakin on kuin tikittävä aikapommi, eikä isäukollakaan taida olla latauksen paikka joka viiden minuutin välein. 

Koska Riitu pitää myös kovin ihmisistä, sillä ei ole hankaluuksia antaa kiinni tarhasta hakiessa. Ongelmia saattaa enemmänkin olla itse talutuksessa, sillä neidillä on kauhia kiire kokoajan ja yhtään ei malttaisi kävellä meidän tahtiin. Vaikka joskus se saattaa pyörähdellä ympäri tai ottaa raviaskeleita, mitään ketjuja sillä ei kuitenkaan tarvita, ja suitsetkin päässä tamma käyttäytyy erittäin siveellisesti.

 

Kun menee sen karsinaan harjakassin kanssa, se ei käännä pyllyä ovelle tai luimi ilkikurisesti. Korvat ovat hörössä ja saattaa tuon valkeasta turvasta kuulua pieni hirnahduskin (tai joku sen tapainen, Riitulla muutenkin nuo äänet ovat aina niin kummallisia) kun se tervehtii tulijaa. Uteliaana käydään läpi tietenkin ensin kädet, harjat ja mahdollisesti myös taskut herkkujen toivossa, ja sitten antaudutaankin hoitotoimenpiteen rentouttavaan ja ah niin ihanalta tuntuvaan käsittelyyn. Vaikka Riitun voisikin sanoa rakastavan hoitotoimenpiteitä, on kaksi asiaa mitä se vihaa; suojien laitto ja mahan harjaaminen. Maha on jotenkin herkkä alue (aukeaakin tosi usein jos unohtaa vyöstä pehmusteet) ja kovakourainen harjaaminen tuntuu inhottavalta - vasta kun harjan kovuus on pääharjan tasolla, jalka lasketaan masun alta ja korvat palautetaan eteenpäin. Kaviot Riitu nostaa kyllä hyvin ja malttaa pitää jalkaa ylhäällä niin että kavion saa oikeasti puhdistettuakin, mutta suojien laitossa on sitä jotain, että se päättää steppailla ja nostella juuri oikeita jalkoja oikeaan aikaan. Komentamallahan tuonkin pahan tavan saa kuriin hetkeksi, muuten kestät sitä ja jätät suojat laittamatta.

Satuloinnissa saattaa vierähtää oma tovinsa, jos tammalla sattuu olemaan "sellainen" päivä, ettei sitä mikään kiinnosta ja kiukututtaa. Muuten Riitu kyllä antaa laittaa niin satulan kuin suitsetkin, eikä se jää karsinaan myöskään jumimaan, kun on aika siirtyä kentälle.

​

Ratsuna Riitu on erittäin reipas ja energinen toveri, joka määrätietoisesti suorittaa tehtävät joko ratsastajan, tai sitten ihan omien ohjeidensa mukaan - selässä pitää olla valppaana, mutta liian kovakourainen ei kuitenkaan saa olla. Kokoaikainen vauhdin hidastaminen esimerkiksi ärsyttää suunnattomasti Prinsessaa, ja se saattaakin vetää aina välillä omia näytöksiään. Se on myös säpsy ja keksii melkeinpä joka tunti uuden kohteen, mitä pelätä, jos se sille päälle sattuu - joskus se on estetolppa, joskus maassa lojuva raippa, jos opettajan hullunkurinen pipotupsu. Sitten pörhistellään turhia ja loikitaan sivulle, se on ihan normaalia. Selässä täytyy vain olla rentona ja pysyä rauhallisena, jolloin Riitukaan ei jaksa temppuiluaan pitkään jatkaa. Ja jos se nyt oikeasti sattuu riistäytymään käsistä, se ei kauaksi juokse - lähin hevonen mitä kentältä vain löytyy, sitten tulee äkkipysähdys ja kaikki on taas fine.

 

Riitun askelluksessa on välillä hieman vaikeaakin myötäillä, koska tamma on niin menossa kokoajan - sen askeleet ovat useinmiten pientä tikitystä ja menee tovi, että pääsee sen rytmiin mukaan. 

 

Sileällä mentäessä hevosta ei tarvitse todellakaan herätellä horroksesta, pieniä pidätyksiä voi sinne tänne ripotella koska vauhti saattaa yltyä varsinkin laukassa. Riitu on kuitenkin kunnianhimoinen kaveri ja tykkää työskennellä, ja kunhan kemiaa sen kanssa saa hiottua, voi siitä saada oikein näyttävänkin kouluratsun tai ihan vain yleispelin.

Riitu tuntuu rakastavan esteitä, vaikka sen kanssa saakin kokoajan olla varovainen siinä suhteessa, ettei se riistäydy käsistä tai hyppää huonosta kulmasta. Tamma tarvitsee päättäväisen ratsastajan, joka antaa juuri oikeat merkit sille hyppäämiseen. Riitu ajautuu helposti hyppäämään estettä väärästä kohdasta tai täysin vinossa, samoin sillä on tapana kiihdytellä jo valmiiksi nopeita askeliaan estettä lähestyessä ja sen jälkeen. 

Tamman kanssa on kuitenkin ilo hypätä, jos tämän saa toimimaan - parhaimmillaan Riitu hyppää huippuajoissa ja tekee sitä vielä omasta tahdostaan. Erikoisemman näköiset esteet ovat tietenkin sitten oma juttunsa, niitä pitää kierrellä ja kaarrella ennenkuin niiden yli voi mennä.

 

Jos aikoo ratsastaa Riitulla maastossa, kannattaa mukaan varata aina kaveri. Tamma säpsyilee helposti ja on valmis riistäytymään käsistäkin, jos ei ole kaverihepoa turvaamassa ja rauhoittamassa.

 

Riitu ei tykkää sitten yhtään olla trailerissa. Se ei mene sinne helpolla, ja kun sen sinne jotenkin (eli selvästikkin ruualla) lopulta saa, se tuntuu pyörivän ja kopisuttelevan joka hetki. Kiitos kunnon suojavarustusten, neiti on säilynyt vielä yhtenä kappaleena automatkoilta. Jos sillä on kaveri mukana, se saattaa rauhoittua vähän - ei sitten tiedä onko niin turvallista kuljettaa kahta hevosta, joista toinen on aivan sekaisin matkustamisen takia ja voi tartuttaa hermostuneisuuden myös kaveriin.

​

Hattaralla on hieman ristiriitaisia tunteita vettä kohtaan. Se rakastaa kyllä useinmiten uimista ja polskiikin mielellään järvessä pidemmänkin aikaa, mutta saattaa esimerkiksi pesutilanteissa säpsähdellä ja väistellä letkulla kastelua. Kyllä sen saa aina kuurattua loppupeleissä mutta varsinkin kylkiin tulisi välttää letkuttelemista - jalat se antaa kyllä kastella miedolla paineella ihan letkullakin.

Ja koska Riitu sattuu aina välillä sille päälle, sehän pyörii jokaikisessä kuralätäkössä ja mutaläikässä mikä tarhasta vain löytyy. Hyvä että tammaa edes tunnistaa syksyisin ja keväisin. Esimerkiksi talutuksessa Riitu ei reagoi lätäköihin kuitenkaan mitenkään, vaan painelee siitä läpi jos niin annetaan tehdä.

 

Välillä myös Riitun uteliaisuus luonteenpiirteenä tulee esiin - se seuraa mielellään erilaisia tapahtumia ja tilanteita ja mielenkiintoa löytyisi myös paikkojen tutkimiselle. Vaikka se onkin esimerkiksi maastossa yksin ratsastaessa vähän arkajalka, se rakastaa kulkea taluttajan kanssa ja vain kierrellä paikkoja. Ja niin, myös muiden eläinten kanssa tamma pärjää hyvin, mitä nyt tahtoisi koirien ja kissojenkin kanssa leikkiä - onneksi nuo pienemmät eläimet ovat vähän neitiä fiksumpia ja tajuavat, että Riitu mitä luultavammin heidät murskaisi jos alkaisi leikkisille hänen kanssaan.