17. lokakuuta 2016 (omistaja)
Rautias suomenhevonen kulki kaula pitkällä mun allani, kun yritin myötäillä sen askellusta parhaani mukaan käynnissä. Kotvan kuluttua mä keräilin ohjat ja hieman jännittyneenä, uusi hevonen allani, annoin hellästi pohkeita, saaden tamman nostamaan raviin. Riitun ravi oli reipastahtista ja jouduinkin työskentelemään hetken mun kevennyksen kanssa, ennenkuin sain meidät samaan rytmiin.
"Jos alotetaan jollain ihan perusjutulla. Tehään vaikka niin että kun tullaan päätyihin, hidastetaan käyntiin ja keskelle päätyä pysähdys, pari askelta peruutusta ja siitä suoraan raville", Riitun osaomistaja ja meidän tallinpitäjä Jenna oli lupautunut pitämään mulle pientä tunnintapaista Riitulla näin alkuun - tai no vaatinut mut ensin hoitamaan hevosta ja sitten liikuttamaan, ja tässä sitä oltiin.
Kun mä lähestyin ensimmäistä päätykulmaa, mä annoin pieniä merkkejä ohjilla tamman suuhun. Se heitteli hieman päätään mutta laski kuitenkin ajoissa askellajista toiseen. Pidin Riitun tuntumalla ja suunnilleen puolivälissä pyysin tuota ensin pysähtymään, sitten peruuttamaan. Rautias pysähtyi vastaanpistäen ja sain sillä vaivaisen puolikkaan askeleen peruutusta aikaan.
"Tulkaa tähän päähän ilman peruutusta, valmistelet sen pysähdykseen koittamalla saada käynnistä mahdollisimman hyvän. Tavoitteena on saada Riitu pysähtymään tasasesti kaikilla neljällä jalalla ja tasapaino jaettuna niistä jokaiselle."
Laskin käyntiin jo ennen kulmaa ja käänsin suurehkon voltin, jolla kasasin meitä hieman ravin jälkeen. Sen jälkeen me lähestyttiin pysähtymiskohtaa, pidätin hellästi ja sain tamman pysähtymään jotenkuten.
"Ja muista olla ryhdikkäänä, muista kantaa sun kädet ja et tuijota sitä Riitun niskaa."
Muutaman harjoituskerran jälkeen me alettiin saada meidän pysähdyksestä melko hyvä.
"Jatketaan tätä peruutusjuttua myöhemmin, mut kokeillaan ensin jotain muuta tehtävää. Jos tuut vaikka keskihalkasijalle ja sen alussa nostat laukan, laukkaat halkasijan ja lasket raviin kun käännyt takasin uralle. Ja vuorotellen molempiin suuntiin."
Mä laskeuduin satulaan vähän ennen halkasijaa ja kun olin saanut tamman suoraksi, annoin hellät laukkapohjeet - ja musta tuntu että Riitu oikein syöksähti laukkaan. Hetken sitä sai olla rauhoittelemassa, mutta muuten se toimi kyllä hyvin laukassa, molempiin suuntiin. Muutaman epäonnistuneen (tamma siis pinkaisi matkaan ja kun yritin rauhoittaa, tiputti raville tai heitteli päätään) kerran jälkeen saatiin Riitun kanssa tehtävä sujumaan hyvin, ja olikin pienen käyntituokion aika. Löysäsin ohjastuntumaa ja vaikka tamma venyttikin kaulansa pitkälle, se ei hidastanut tahtiaan, vaan jatkoi eteenpäin samassa reippaassa tahdissa.
Me tehtiin vielä yhtä laukkatehtävää ennenkuin me palattiin alkutunnin tehtävään.
"Otetaan ensin yks pysähtyminen ja toiseen päähän jo peruutukset mukaan. Muista nyt työstää sitä käyntiä ja kantaa ne kädet, vieläkin."
Kun sain Riitun pysähtymään melkein tasajaloin lyhyen sivun puoleen väliin, se riitti Jennalle ja me saatiin ruveta työskentelemään peruutusten parissa.
"Noniin, nyt pysäytä se. Sit kevennät vähän sun istuntaa, että hevosella on kevyempi olo selässä ja sen on rennompi lähteä taaksepäin. Muista pitää silti sun ryhti. Sit pohkeita hellästi ja vähän ohjasta nykäsyä. Just noin, yks ja kaks, ja takasin satulaan että tajuaa että tehtävä on ohi. Taputa kaulalle ja nosta ravi."
Onnistumisen tunteeseen oli hyvä lopettaa ja mä annoin löysät ohjat Riitulle. Me käveltiin muutama kerta kenttää pitkin ohjin, ennenkuin käänsin tamman kaartoon ja tiputtauduin selästä maan kamaralle.
"Sä saat sen yksin hoidettua? Laita kylmät ja tee iltaruoka turpoomaan, annat lämpösten olla jalassa jonkun aikaa ja otat patjat sieltä alta pois, paksut pintelit ja pihalle takasin", Jenna opasti mua ja vastattuani myöntävästi ymmärtäneeni tehtävät, nainen lähti talonsa suuntaan. Nostin kaikessa rauhassa jalustimet ylös ja löysäsin hieman vyötä, ennenkuin jatkoin matkaamme taluttaen tallia kohti.
Riitu veti päänsä alas päästyään karsinaan, ja nuuhki turpeitaan hetken ennen ruokakipolle suuntaamista.
"Ei siellä vielä mitään ole, pöhlä. Mä menen vasta tekemään sun ruokias", totesin tammalle naurahtaen itsekseni, ja irrotin tuon satulavyön. Kiersin toiselle puolelle, nostin vyön satulan päälle ja liu'utin ruskeanahkaisen penkin alas rautiaan selästä. Saatuani myös suitset pois tamman päästä mä vein tavarat karsinan ulkopuolelle, laskin satulatelineen karsinan seinästä ja laitoin istuimen siihen, suitset naulaan roikkumaan ja odottamaan pesua. Kävin riisumassa neidiltä vielä suojat ja suuntasin sitten hakemaan tamman kylmäpussit pakkasesta.
Katsoin rannekellosta ajan kun olin saanut Riitulle kylmät jalkoihin, ja kaiveltuani tamman ovessa roikkuvasta harjapussista pölärin mä siirryin takaisin karsinan puolelle, alkaen harjaamaan neitiä. Tuo silminnäkien nautti vedellessäni sen karvaa hiljalleen, ja hoitotuokio venyikin pitemmäksi kuin olin ajatellut.
Vaihdoin kylmät lämpöpatjoihin ja pinteleihin ja kävin sekoittamassa neidin ruuan valmiiksi. Kannoin sen kannen kanssa Riitun karsinan eteen ja käänsin päälle lapun 'Riitu ilta' - vaikka kukapa täällä kävisi vahingossa sekoittamassa hevosten ruokia. Sen jälkeen nappasin suitset ja satulan käsivarsille ja matkasin kamat käsissäni varustehuoneeseen. Avasin Riitun kaapin ja asetin satulan paikalleen, vetäen vielä satulansuojuksen sen päälle. Kuolainten pesu sujui rutiinilla ja nopeasti ne roikkuivat sievässä paketissa tamman naulassa.
Mulla oli vielä aikaa siihen, että pystyin ottamaan Riitulta patjat, joten kävin siirtämässä Eiran perätarhan tammojen omaan tarhaan. Vuonohevonen kulki rennosti mun vierellä ja pari kertaa vetäisi päätään maahan hamuamaan heinänkorsia. Kun pystytukka oli jätetty tarhaan, mä totesin sille:
"Saat ihan kohta ruokaa ja kaverin, älä luule et mä jättäisin sut tänne Sumpin ja Karrin kanssa."
Ja viimein, työnneltyäni kottikärryillä vielä hevosten päiväheinät tarhojen eteen, pääsin riisumaan Riitulta patjat ja käärimään jalkoihin vain pintelit. Pujotin sen päähän vielä tummansinisen, pehmusteilla olevan riimun ja Riitu lähtikin mielellään liikkeelle.
"Noniin sinne vaan, kyllä ne heinät tulee perässä", mä käänsin Riitun tarhaan ja suljin portin. Jätin riimun roikkumaan tolpalle ja otin sitten toisen heinäannoksistani syliin. Heitin sen Riitun eteen, ja Eiran lähtiessä lähestymään mä vein toisen heinäkasan vähän kauemmaksi aidan viereen. Jaoin vielä ruunille heinät ja jätin sitten hevoset syömään päiväheiniään, lähtien takaisin talliin. Kaipa mä vielä illemmalla tulisin käymään jos nyt lähtisin kotona käymään..
30. lokakuuta 2016, tarinakoulukilpailut Runorannassa
Starttasimme tänään ensimmäisen kerran yhdessä Riitun kanssa, joten luokaksi valikoitui suosiolla Helppo C. Sijoituksille emme yltäneet ja jäimme luokan hännille tuloslistoilla, mutta ensimmäiseksi startiksi kaikki sujui mallilleen ja yhteistyömme pelitti tamman kanssa. Se ei keksinyt omiaan ja suoritimme radan suunnitelmien mukaan, joka tällä erää riittää meille!
"Tehtävänanto: Tässä luokassa musiikki ja asu ratkaisevat! Kerro yhdellä lauseella vain hevosesi lempinimen viimeisellä kirjaimella alkavia sanoja käyttäen, millaisessa asussa astelitte näytille. Linkitä mukaan myös musiikkikappale YouTubesta, jonka tahdissa esiinnyitte. Tuomareiden fiiliksen mukaan joko hauskin tai vakuuttavin suoritus voi voittaa! Osallistumisen yhteydessä ei tarvitse ilmoittaa luokkatasoa."
"Urheilimme uljaasti utooppisteemaisissa univormuissamme & musiikkikappale"
10. marraskuuta 2016, irtohypytystilaisuus Kuuramaassa
Ensimmäiseen yleiseen irtohypytystilaisuuteen lähdimme Kuuramaahan, joka olikin perille saavuttaessa jo melko täynnä kaikenkokoisia ja -näköisiä hevosia ja poneja. Riitu käyttäytyi muiden seurassa suht asiallisesti eikä hommaillut omiaan, kiitos siitä tammalle. Irtohypytyskin sujui mallikkaasti, joskin tamma rakastaa hyppäämistä ja sen kyllä huomasi.
"Kuten kaikki varmasti tietävät, Riitu on hulluna hyppäämiseen; sen huomasi myös Kuuramaan irtohypytystilaisuudessa, jossa tamma kaasutteli sen minkä ehti ja silminnäkien nautti esteiden ylittämisestä. Vaalea harja hulmusi ja kaviot rummuttivat kentän pohjahiekkaan, kun Ripa kierros kierrokselta lisäsi vauhtia menoonsa. Vaikka Hattaramorsian saattoi kiihtyä ylinopeuteen ja mukaan mahtui muutamia pukkihyppyjä, se esitteli kuitenkin ylpeästi hyppytyyliään ja sai myös omistajatiimin hymyilemään leveästi."
Tilaisuuden pitäjä Kuuramaasta antoi seuraavanlaista palautetta Ripan suorituksesta:
"tekstiä"
3. marraskuuta 2016, tunnilla
Riitun kanssa käytiin perusryhmän tunnilla torstaina 3. marraskuuta, aiheena oli puomit.
Pipopäinen mies kantaa puomeja kentällä, kun talutan Riitun kaartoon. Puomeja, mikä meinaa esteitä - jännitys tuntuu vatsassa saakka, sillä en ole koskaan ennen hypännyt tammallani.
"Mä en olekkaan tälle ryhmälle vielä opettanut mutta muistatte mut varmaan ensimmäisen tunnin tutustumiskeskusteluista. Mä olen siis Mika, entinen kenttäratsastaja. Siirryin puskaponeiluun vuosia sitten ja hommasin samalla tuon Eiran, sinä siellä selässä - sä olet mun silmätikkuna. No ei vaiskaan, kyllä mä luotan mamman muidenkin käsiin", Mika naurahtaa ja osoittaa leikkisästi etusormellaan Eiran selässä istuvaa ratsastajaa.
"No, se siitä alkuhölinästä, tänään mennään vähän kavaletteja ja ens viikolla mä pidän teille myös tunnin - Jennalla on vähän salasia menoja. Otetaas ohjat ja ravatkaa kevyttä ravia oikeessa kierroksessa, muistakaa kattoo teijän istunta ja kevennys kuntoon ja kantapäät alas!" Mies jatkaa ja siirtyy sitten kentän laidalta takaisin toisen pitkän sivun vierelle kasaamaan kavaletteja. Ripa nostaa ravin helposti ja koittaa kokoajan kaasutella, kuten normaalistikkin. Käännän muutaman voltin korjatakseni välimatkoja, ja maiskutan ratsuuni lisää vauhtia.
"Patu muista ne sun kädet" komento käy ja joudun hiljentämään tamman vauhtia päästäkseni alkuun käsien kannattelussa, joka tuottaa jotenkin sattumalta aina ongelmia. Pääsen kuitenkin nopeasti miehen valvovan silmän alta kun tuo antaa luvan jatkaa normaalisti eteenpäin.
Mika pistää meidät kevyeeseen istuntaan ravissa, ja neuvoo, kuinka pidämme tasapainomme. Hän käy tarkkaan läpi kaikkien kevyttä istuntaa ja huomaa, että otan liikaa tukea ohjista. Yritän kaikkeni että saisin käteni rennommiksi, pitäen silti huolta että koko muu vartalo pysyy mukana.
"Eiköhän siirrytä hetkeksi käyntiin ja kuunnellaan seuraavat ohjeet!" Mika lopulta toteaa, ja lasken ratsuni käyntiin. Annan hieman vapaampaa ohjaa mutta pidän kuitenkin hevosen hallinnassani. Hän on kasannut keskihalkaisijalle muutaman toisesta päästä ylhäällä olevan puomin ja pitkille sivuille kavaletit.
"Lähdetään niin että tuolta toisesta päästä lähdette kevyessä istunnassa ravissa puomien yli. Puomien jälkeen nostetaan harjoituslaukka, hypätään kavaletti ja käännetään tuonne kulmaan vielä voltti jonka aikana hiljennetään taas raviin. Ja sitten uudestaan halkaisijalle. Ja jotta ei olis ruuhkaa niin joka toisella kierroksella jatkatte laukassa kavaletin ja voltin jälkeen toiselle pitkälle sivulle, josta tuutte sitten laukassa tai ravissa tänne mun päähän ja jatkatte suoraan kavaletille laukassa. Eli mun kohdalla nostetaan laukka jos tullaan ravissa", Mika latelee pitkät ohjeet meille, ja tehtävä kuulostaa mielestäni ihan mielenkiintoiselta.
Kun pääsen ravissa keskihalkaisijalle, nousen ylös satulasta ja ohjaan hevosen keskelle puomeja. Ratsuni ylittää puomit nostellen jalkojaan korkealle ja kiihdyttäen vauhtiaan malttamattona ja saan nostettua laukan heti puomien jälkeen. Käännös on tiukka ja Riitu kiihdyttää vauhtiaan laukassa kavaletin lähestyessä.
Hetken tehtävää tehtyämme se alkaa sujua - saan Mikalta kehuja yrityksestäni kannatella käsiäni, ja siitä kuinka sain kuin sainkin tammani pidettyä kurissa. Nuo sanat vielä päässäni unohdan keskittyä laukkakavalettiin ja Ripa yrittääkin ryöstää todettuaan tilaisuutensa koittaneen. Hevonen lipsahtaa käsistäni ja kiihdyttää laukkaansa - saan sen kuitenkin nopeasti kuriin. Loppupeleissä päädymme seisomaan pylly keskustaan päin, turpaa kentän nurkassa. Mika ei sano asiaan oikein mitään, käskee keskittymään ja rentoutumaan satulassa.
Otamme hetken käyntiä, kun Mika siirtelee kavaletteja ja rakentaa meille uutta tehtävää. Nopeasti pääsemme kuitenkin jatkamaan. Tällä kertaa ratana on kentänkokoinen kahdeksikko, jolle opettaja on asettanut neljä kavalettia - tavallaan kahdeksikon palleroiden kyljille. On aika kokeilla myös laukanvaihtoa.
Ratsastamme kahdeksikkoa ja pääsen radalle toisen hevosen ja tämän ratsastajan kanssa. Hevonen on reippaalla päällä ja se mulkoilee kavaletteja ja väistelee pohjetta, joten ratsukko päätyy ylittämään kavaletteja reunoilta. Minulla ja Ripalla kohtalaisesti - tamma loikkii huimia loikkia kavalettien yli ja koittaa ryöstää uudestaan. Pääsemme suurimmaksi osaksi kavalettien yli sopivassa tempossa ja keskeltä, mutta Riitun into hypätä meinasi koitua melkein kohtaloksemme meidän kaahaillessa kahdeksikolla.
Kavalettitehtävän jälkeen otamme vielä ravia kevyessä istunnassa (halleluja jaloille), ja laskemme lopulta käyntiin pitkille ohjille.
Millainen fiilis sinulla oli ennen tuntia? Entä tunnin aikana ja sen jälkeen?
Tuntia ennen jännitti tietenkin, sillä en osannut ollenkaan odottaa, millainen tuo on esteillä - tottakai olen kuullut juttua sen hyppytaidoista ja nähnytkin, mutta kun omakätistä kokemusta ei vielä ollut. Tunnin aikana sai toden teolla etsiä jarruja, vaikka tottakai Riitun into hypätä tarttui jotenkin myös minuun. Ihan hyvillä mielin poistuin tunnilta, onhan meillä paljon korjattavaa mutta kyllä jotakin on jo valmiiksi hallussa.
Piditkö tehtävistä - jos et, mikä tökki?
Pidin.
11. marraskuuta 2016 (omistaja)
Puuterinen lumi lensi suomenhevostamman raivatessa tietään kapealla, hangen keskelle tallatulla polulla. Tarhojen takana kasvavat kuuset olivat saaneet kauniin lumipuvun ja suurikokoiset hiutaleet leijailivat Hattaramorsiammen päälle, laskeutuivat lavoille ja sulivat lopulta pois tamman ruumiin lämmöstä. Rautias kurkotteli kaulaansa lumihankea kohden vähän väliä ja vaikka turpa laahasikin kinoksen pinnalla, ei se tietenkään neidin vauhtia hidastanut, yhtä lujaa se tarpoi eteenpäin siitä huolimatta.
Kello oli vasta kahden paikkeilla iltapäivällä, ja oli jotenkin voittajafiilis, että olin jo ehtinyt liikuttaa hevosen ja touhuilla muutenkin tallilla. Samaan syssyyn Jenna oli aamupäivällä raahannut mut vielä kiertelemään varusteliikkeitä ja vaikka mun ei todellakaan pitänyt mitään ostaa koska millekkään ei niin tarve ollut, oli pankkitili muutamaa satasta köyhempi lähtiessämme. Jouluihmisenä olin ostanut Riitulle jouluaiheisen ratsastusloimen ja punaisen riimun jota koristi turpahihnassa olevat pienet kuuset - niitä mä en mitenkään kyllä katunutkaan, sillä todenteolla mua ei haitannut näyttää sitä kuinka rakastin kyseistä vuodenaikaa ja juhlapyhää. Mulla oli myös suunnitelmia joulukuulle, ja yksi niistä oli selvästikkin koristelutalkoista ruikuttaminen Jennalle - tahdoin ainakin itse laittaa vähän neidin karsinan edustaa koreammaksi ja hakea kuusenoksia sisälle. Enkä mä muutenkaan kestäisi sitä, että koko talli olisi kolkko ja koristeeton, kun se voisi hohkaa ihanaa jouluista tunnelmaa ja kannatella kivoja jouluvaloja pihakuusissa ja ovenpielissä. Tai havuja, ovenpieliin, sellaset näytti todella ihanalta.
Joulukamojen lisäksi mukaan oli tarttuneet uudet ratsastushousut (ne oli alennuksessa) ja heijastinloimi, jota kylläkin joskus tulisimme kaipaamaan. Kai me joskus saataisiin kaveri maastoilemaan, että päästäisiin loimea käyttämäänkin - nyt se oli vain varalla kaapin perällä mutta hyvä se oli olla olemassa.
Jenna pyöriskeli tallin edessä mun ratsastaessa tammalla kyseiselle paikalle. Mä moikkasin siskoa ja hivuttauduin alas Riitun selästä, löysäten samantien vyötä.
"Mä tarviisin hevosen, ois niin ihana lähteä maastoilemaan jouluaattona. Ja muutenkin, kaipaan jotenkin hevosenomistajan arkea, herranjumala mulla on talli muttei hevosta", Jenna päätyi päivittelemään mun ja tamman luokse, ja rapsutellen uteliaasti naisen hanskoja nuuhkivaa Riitua se tuntui potevan kovaa hevoskuumetta.
"Niimpä. Hommaappa siskoseni hevonen. Mä just tuossa mietinkin että jos joskus sais käyttöäkin sille loimelle minkä pistit mut ostamaan", naurahdin tuolle hieman irvaillen.
"En mä toisaalta tiedä. Oishan tossa Elitellä yks lämppäritamma mitä mä joskus oon käyny liikuttelemassa, mutta ei ne sitä myy. Vuokraisivat tai heittäisivät meille hetkeks korkeintaan, se on Torppaiselle tosi tärkeä tamma", Jenna tuumasi ja hieraisi pipon peittämää päätään, ottaen lopulta askeleen taaksepäin:
"Eikä meille kohta mitään hevosta edes mahdu kun tuleehan meille se Nerean varsa. Kyllä mä muutaman vuoden päästä saan tekemistä. Tuu käymään sisällä kun ehit ni paistan sulle eilistä ruokaa, tuo sulhake teki eilen ihan sairaan hyvää wokkia."
Mä nyökyttelin isosiskolleni ja jäin sitten katsomaan hetkeksi tuon perään, kun nainen lähti lumi kenkien alla naristen askeltamaan kohti tarhoja. Kauaa en siinä kuitenkaan ehtinyt päivitellä Jennan sanomisia ja wokkiajatuksia, kun suomenhevostamma nykäisi ohjista, tökkäsi käsivarteen turvalla ja otti sitten muutaman päättäväisen askeleen sivulle ja taakse.
"Joo joo, mennään mennään kulta", mä lausahdin Hattaralle, lähtien sitten siirtymään rautiaan kanssa kohti tallin oviaukkoa.
Satula odotti jo telineessä karsinan ulkopuolella ja suitset roikkuivat käsivarrella, kun mä kyykistyin tamman jalkojen juureen ja irrottelin suojat, heitellen ne summanmutikassa taaksepäin ovea kohden - mikä ei olisi ehkä kannattanut, sillä toisen suojan kohdalla käytävältä kuului Kristianin älähdys:
"Patu hei hillitte ittes! Mä sain melkein suojasta."
Mä käännähdin lattiatasolla ja hiljalleen suoristelin itseni seisoma-asentoon, katsoen sitten kulmieni alta miehenalkua.
"No voi iik, näähän onkin tikittäviä pommeja ja sä voit ihan hyvin räjähtää taivaan tuuliin", totesin Kristianille samalla kun astuin käytävän puolelle, vetäen oven perässäni kiinni. Keräilin suojat aka Trumpin uudet ydinpommit lattialta ja nappasin satulan mukaani, katsahtaen vielä kerran nuoreen.
"Elä nyt viiti kiusata taas, oikein sydämmestä ottaa", Skog asetti teatraalisesti oikean kätensä rintaansa vasten ja päätti lausahduksensa syvään huokaisuun, joka sai mut vain naurahtamaan samalla kun puistelin päätäni.
"Meinasitsä mennä kentälle?" vaihdoin lennosta puheenaihetta, kun sain miehestä seuraa suunnatessani satulahuoneeseen. Toinen avasi herrasmiehenä huoneen oven edestäni ja kulmaani kohottaen (harrastan sitä paljon) katsoin Kristiania kysyvällä ilmeellä, odottaen vastausta kysymykseeni.
"Mitä sä utelet, ootsä miinottanu sen? En kyllä tiiä uskallanko", naurahdus lipui mun huulteni välistä kun asettelin satulan telineeseen, peitellen sen vielä suojalla.
"No ei vaan, kyllä mä varmaan. Pitäähän se otus liikuttaa, ja vielä kun on valosaakin."
Suomenhevostamma seisoi hievahtamatta karsinassaan, kun rapsuttelin sitä korvien välistä.
"Pitäiskö sun vielä lähteä hetkeks ulkoilemaan, pitäiskö", puhelin Riitulle kuin pienelle lapselle ja se seurasi mua suurilla silmillään, aina välillä puhisten. Olin aika satavarma, että neiti tahtoi vielä riemuitsemaan sataneesta lumesta, joten sujautin tuon päähän pehmustetun riimun ja raotin karsinan ovea sen verran, että me mahduttaisiin ulos tamman kopperosta. Kaviot betonilattiaa vasten kolisten Riitu kiri nopeasti välillemme kertyneen matkan umpeen ja höristi korviaan kuunnellessaan ulkoa kuuluvia ääniä - ehkä hirnahdus tai jopa kaksi, mikä sai tamman vain nopeuttamaan tahtiaan, tämä se tikittävä pommi oli jos mikä aina välillä.
"Nainen mulla menee hermot sun kanssa! Miksei me voida koristella jo nyt, ihan hyvin joulukoristeet voi olla parikin kuukautta", älähdin Jennalle satulahuoneeseen aikoja sitten raahatulta, kaksin istuttavalta sohvalta ja huokaisin suurieleisesti naiselle, joka istui pöydän ääressä papereidensa kanssa.
"Ei. Me ei koristella nyt. Korkeintaan joulukuun puolessa välissä. Eikö sun kaaliin mene että mä en jaksa ravata tuolla tarhan perällä keräämässä kahta kuukautta havuja ovenpieleen kun siellä on sitten Riitu tai Romo tai Arttu roikkumassa hampaillaan heti kun mä ne siihen saan", isosisko selosti uupuneena, mutta ei vaikuttanut mitenkään oikeasti muhun ärsyyntyneeltä.
"Mitäs täällä tapahtuu, älämölöä kuuluu tonne käytävään asti", satulahuoneen ovi lennähti auki ja sisään asteli niin Artun omistaja Mila kuin Kristiankin. Noista kahdesta se naispuolinen veti pipon päästään ja ravisteli sitä hieman, alkaen sitten heittää lämpimässä huoneessa paksuimpia vaatteita pois yltään.
"Tuo ipana tuolla tahtois heittää joulukoristeet jo nyt seinille. Takokaa sen päähän järkeä, ei meidän vielä kannata, eihän?" Jenna haki kannattajia kannalleen ja mä pyöräytin silmiäni samalla kun seurasin satulahuoneeseen saapuneen kaksikon liikehdintää.
"Sä taidat rakastaa joulua", Mila totesi naurahtaen ja osoitti lausahduksensa selvästikkin minulle. Nyökyttelin päätäni ja paransin asentoani, osoittaen sitten ikkunasta ulos:
"Siis kattokaa nyt miten kaunista tuolla on. Toi lumisade ja ihanat vihreet havut ja pakkanen, tää vaatii joulun. Jo nyt. Siis miettikää sitä tunnelmaa mikä tänne tulis ja ah ne kuusenoksien tuoksut. Ja sit..." Mulla ois riittäny juttua vaikka niin paljon, että me istuttais täällä jouluaattonakin. Mikä ei kylläkään kävis, koska ei ehdittäis koristella. Koristeita vaan tarvitaan.
20. joulukuuta 2016, tarinaestekilpailut Kuuramaassa
Joulupyhien tienoilla käytiin Riitun kanssa Kuuramaassa estekisoissa, alla kilpailutuotos.
Aihe 1: Jos hevosesi saisi kirjoittaa joulupukille lahjatoivelistan, niin mitä se toivoisi joululahjaksi?
Tallikissa Maukulta tuli joulukuun alussa sellaista murmutusta, että meidän Riitukin olisi kirjoittamassa joulupukille kirjettä.
”No mitäs siihen sitten tulee?” kysyin tietenkin karvapallerolta, joka mourusi seuraavaa:
”Hei rakas pukin poro! Voisitkohan ystävällisesti välittää terveiseni pukille, ja mainita samalla että olen tietenkin ollut extrakiltti tyttö tänä vuonna? Samalla toivoisin ihan muutamaa pientä lahjaa Patun tuomaan joulusukkaan (eihän siellä voi mitään ratsastushansikkaita säilyttää, se on tietenkin minun lahjoilleni…!). Joten jos täyttäisitte sukan seuraavilla, olisin erityisen kiitollinen:
- Ehkä säkillinen tai kaksi kuivia leivänpaloja, mielellään sitä Porokylän leipureiden pitkää ruisleipää ja niitä päätykannikoita (nams)
- Muutama saunavihta tuorein koivunlehdin, ei haittaa jos viety ihmisten saunalta. Jos ei saunavihtoja, ruotsalaisia koivunoksia kauniissa nipussa
- Voikukkia. Paljon voikukkia. Voi olla missä muodossa vain, seppeleet ovat kauniita ja kimputkin kelpaavat.
- Porkkanapussi kesäkarvan kauniin värin ylläpitämiseksi
- Uusi riimu, nykyiseni on järkyttävä (tiedä mitä omistajan päässä on liikkunut). Mielellään pinkki ja glitterinen. Mahdollisimman epämätsäävä sinisiin varusteisiini.
Märin pusuin, Riitu the vuoden kiltein lapsu”
24. joulukuuta 2016 (omistaja)
Aattoaamun sarastaessa oli ilo huomata, että viime päivien aikana vedeksi muuttuneet kinokset olivat saaneet yöllä hieman valkeata höttöä päälleen. Suurikokoiset lumihiutaleet leijailivat sinne tänne, josta huolimatta ilma oli tyyni ja ikävät viimat olivat jääneet muualle jouluaan juhlimaan. Siinä samassa kun Patricia avasi muutamia pieniä ja suurempia paketteja, sai myös Riitu lahjailosta oman osansa. Porkkanapussi ja omenanamit olivat tasapainottamassa, kun muista paketeista paljastui vain enemmän Patun kannalta hyödyllisiä varusteita suomenneidolle. Pah, se sanoisi jos puhua osaisi.
Riitu katseli epäluuloisena vierailemaan tullutta joulupukkia ja koitti napata palaa parrasta, pukki uhkasi napata ponin porovaljakkonsa hännille lentelemään. Siinä taisikin olla järkyttyneelle tammalle ihan tarpeeksi yhden vuoden joulusta... pakkotyöhönkin vielä meinattiin antaa!
Patricia ja Hattara toivottavat hyvät joulut koko tallin väelle! <3